Emme ole pystyneet pysymään erillämme. Olen alkanut taas puhua me-muodossa, vaikka yritän sitä välttää. Tämä on omituinen tilanne: jaamme samaa sänkyä, ihojamme, emme muuta elämää. Ei tässä mistään parisuhteesta nyt puhuta, tiedän hänen ajattelevan. Enkä minäkään enää siihen entiseen tahtoisi.
Samaan aikaan kun nautin, tuntuu kummallisen tyhjältä. Puolitosissani toivon, että jostain tulisi joku ihmeellinen ihminen, joka pelastaisi, jota kohtaan tunteita olisi tarpeeksi. Ei tämän päälle voi rakentaa. Haluan elämääni kokonaisen ihmisen, en vain sängynlämmittäjää, jolle kelpaa vartalo, ei mieli.
